Job 29

Job kertoo aikaisemmasta onnestaan

1 Job jatkoi lausuen mietelmiään ja sanoi:

2 "Oi, jospa olisin, niin kuin olin tätä ennen kuluneina kuukausina, niin kuin niinä päivinä, joina Jumala minua varjeli, 3 jolloin hänen lamppunsa loisti pääni päällä ja hänen valossaan vaelsin pimeydessä! 4 Jospa olisin kuin kukoistukseni päivinä, jolloin Jumalan ystävyys oli telttani yllä, 5 jolloin Kaikkivaltias oli vielä kanssani ja poikani minua ympäröivät, 6 jolloin askeleeni kylpivät kermassa ja kallio vierelläni vuoti öljyvirtoja! 7 Kun menin kaupunkiin porttiaukealle, kun asetin istuimeni torille, 8 nuorukaiset väistyivät nähdessään minut, vanhukset nousivat ja jäivät seisomaan, 9 päämiehet lakkasivat puhumasta ja panivat kätensä suulleen. 10 Ruhtinaiden ääni vaikeni, ja heidän kielensä tarttui suulakeen. 11 Sillä kenen korva minusta kuuli, hän ylisti minua autuaaksi, kenen silmä minut näki, hän minusta todisti. 12 Sillä pelastin kurjan, joka apua huusi, ja orvon, jolla ei ollut auttajaa. 13 Menehtyvän siunaus tuli osakseni, ja lesken sydämen saatoin riemuitsemaan. 14 Vanhurskaudella vaatetin itseni, ja se verhosi minut. Oikeus oli minulla viittana ja päähineenä. 15 Olin sokean silmä ja ontuvan jalka. 16 Minä olin köyhille isänä, ja oikeusasiaa, jota en tuntenut, tutkin tarkasti. 17 Särjin väärintekijän leukaluut ja tempasin saaliin hänen hampaistaan. 18 Silloin sanoin: 'Pesääni minä saan kuolla, ja lisään päiväni paljoiksi kuin hiekka. 19 Onhan juureni vedelle avoinna, ja kaste yöpyy oksillani. 20 Kunniani uudistuu alati, ja jouseni nuortuu kädessäni.' 21 He kuuntelivat minua, odottivat ja vaikenivat neuvoa antaessani. 22 Puhuttuani he eivät enää sanaa sanoneet, ja puheeni meni heihin kuin vesi. 23 He odottivat minua kuin sadetta ja avasivat suunsa kuin myöhäissateelle. 24 Nauroin heille, kun he eivät uskoneet. Kasvojeni loiste ei saanut heitä lankeamaan. 25 Valitsin heidän tiensä, istuin päällikkönä ja elin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä, kuin murheellisten lohduttaja."